Sisu hockey hämeenlinna ry

TOIMINNAN PERIAATTEET JA TAVOITTEET

Sisu Hockey Hämeenlinna ry on jääkiekkoseura, jonka tavoitteena on tarjota mahdollisuus nauttia upeasta lajista ilman menestyspaineita ja kohtuullisin kustannuksin, mahdollistaen harrastuksen yhdistämisen muiden aktiviteettien, koulun ja perhe-elämän kanssa.

Tarjoamme kaikenikäisille jääkiekon harrastajille mahdollisuuden toteuttaa itseään joko pelaajana tai taustavoimana. Kannustamme jäseniämme terveellisiin elämäntapoihin sekä jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Päämääränämme on tarjota lapsille ja nuorille jääurheilun harrastusmahdollisuus pelaajana, valmentajana, erotuomarina tai muuna toimihenkilönä. 

Edistämme lasten ja nuorten tervettä kehitystä ja itsetuntoa sekä pyrimme tekemään jääurheilusta koko perheen yhteisen harrastuksen. Tavoitteenamme on tarjota kaikille lapsille heidän kehitystään tukevaa monipuolista liikuntatoimintaa, ilman kilpailullisia voittamistavoitteita. Sitoudumme tasa-arvoiseen peluutukseen ja harjoitteluun koko kauden ajan, kunhan pelaajat noudattavat joukkueen sääntöjä.

Arvostamme myös muita liikuntamuotoja. Urheilullisuuden toteuttamiseksi talouden tulee olla kunnossa. Tarkan suunnittelun avulla pyrimme omavaraisuuteen, ja teemme vain sellaisia sitoumuksia, joista voimme vastata.
 

Vuonna 1972 syntyneiden muodostama D-juniorijoukkue. Seisomassa vasemmalta: Marjatta Markkula, Tapani Kuusvaara, Jari Laakso, Juha Saarinen, Sami Niemi, Jaakko Väinönen, Ville Niemi. Valmentaja Hannu Markkula. Keskirivissä Raimo Nieminen, Riku Talja, Erno Sarimaa, Jarkko Kiljanen, Jani Termonen, Santtu Leskio, Petteri Grönlund, Mika Leskio. Joukkue sai Hauhon Osuuspankilta uudet pelipaidat.

Historia

Sisu Hockey Hämeenlinna ry aloitti toimintansa 1.1.2015. Se jatkoi jo 1980-luvulla Hauhon ulkojäillä alkaneen Hauhon Sisu ry:n Jääkiekkojaoston toimintaa. Hauhon Sisun jääkiekkotoiminta siirtyi kokonaan Hämeenlinnan jäähalleihin ja kasvun myötä irtaantui emoseuran toiminnasta Hauhon Sisu ry:n pyynnöstä omaksi rekisteröidyksi yhdistykseksi.

Sisu Hockey Hämeenlinna ry on hämeenlinnalainen jääkiekon junioriseura, jonka juuret ulottuvat Hauhon ulkojäille. Sisun edeltäjä HauSi eli Hauhon Sisun jääkiekkojaosto aloitti toimintansa yleisseura Hauhon Sisu ry:n jaostona jo 1980-luvulla. Harjoitukset ja ottelut pelattiin Hauholla ulkokaukalossa säiden armoilla. Toiminta oli aktiivista ja kun Hauhon kunta osti jäähalliosakkeen Hämeenlinnasta alkoi toiminta siirtyä sisätiloihin Hämeenlinnaan.

Hauhon Sisu ry:n pyynnöstä jääkiekkojaosto rekisteröityi Sisu Hockey Hämeenlinna ry:ksi 19.11.2014. Perustamiskokouksen kokoonkutsujana ja puheenjohtajana oli Outi Pohjanvirta ja kokouksessa olivat läsnä Erkki Ahtiainen, Juha Lehto, Petri Kanko, Pekka Pohjanvirta ja Ville Sipponen, jotka muodostivat tuolloin HauSi jääkiekkojaoston. Sisu merkittiin Patentti- ja rekisterihallituksen Yhdistysrekisteriin 29.12.2014. Sen jälkeen seura liittyi Suomen Jääkiekkoliiton jäseneksi ja kaikki HauSi:n pelaajat siirrettiin liiton järjestelmässä Sisun pelaajiksi. Myös HauSi:n Nuori Suomi Sinetti siirrettiin Sisu Hockeylle.

Leijona Kiekkokoulu 2023-24