Sisu U11-joukkue otti paikallisvoiton

24.10.2020

Sisu Hockeyn U11-joukkue pelasi Hämeen alueen E2 b-lohkon sarjassa tänään Jääliikuntakeskus Hakiolla. Paikallisottelussa vastaan luisteli HPK U11 Sininen. Sisu nappasi paikallisherruuden lukemin 33-18.

U11-ikäisten sarja pelataan ennen näkemättömällä tavalla. Ikäryhmä on juuri siirtynyt pelaamaan kokonaisessa kaukalossa, mutta osa otteluista pelataan ns. pienpeleinä. Tänään vuorossa oli pienpelit, joita pelataan molemmissa kaukalon päissä samaan aikaan. Pienpelissä pelataan 3 vastaan 3 ja vaihdot tehdään lennossa 1 minuutin välein. Pelialue on kaukalon pääty, ei puolta kaukaloa. Molempien otteluiden tulokset lasketaan yhteen ottelun lopputulokseksi.

-Pelit alkoivat tasaväkisesti, mentiin päästä päähän ja maaleja tuli maltillisesti, kertoi Sisun valmentaja Joni Söyring. -Ensimmäisen 10 minuutin jälkeen laitettiin toinen vaihde silmään ja maaleja alkoi tulla tasaiseen tahtiin Sisulle. Karvausta lisättiin ja se tuotti tulosta - paljon maaleja syntyi hyökkäyspään kiekon riistosta seuranneesta tilanteesta. Toisessa erässä jatkettiin siitä, mihin ensimmäisessä erässä jäätiin, jatkoi Söyring. - Tiukkaa  kolmiopuolustusta ja vastaiskuilla takaisin. Mahtava karvauspeli jatkui ja tulosta tuli. Kolmas erä sujui kuten toinenkin, vaikka jaloissa jo painoi. Maalivahti pelasi varmasti, kuten koko joukkue. Syöttelypeli hiveli silmää, välillä meni jopa vähän hienosteluksi, mutta mikäs siinä kun peli maistuu ja tulosta syntyy. 

Sisun maaleissa pelasivat Sanni Ananin ja Kaapo Malinen. Kentällä pelasivat Axel Antin, Nazar Bilan, Fanny Huovinen, Miska Kakkola, Kasper Kankaansivu, Veetu ja Valtteri Kantinkoski, Matias Rostedt, Rasmus Sottinen, Milo Söyring ja Frans Tiirikkala.