Sisun nuoret murskavoittoon

19.1.2020

Sisun nuoret pelasivat lauantaina aluedivisioonan toisen ottelunsa kotonaan Hakiolla. Vastaan luisteli PKS Paimiosta, joka edellisessä kohtaamisessa vei voiton. Sisu ei tällä kertaa antanut armoa vaan uuvutti vastustajan täysin ja otti voiton selvin lukemin 11-4.

Ottelun alku oli Sisulle vaikea. PKS teki ottelun avausmaalin jo ajassa 2:22. Kuuden minuutin pelin jälkeen PKS johti jo 2-0. Tämän jälkeen Sisu sai vihdoin pelinsä kulkemaan, kun Sisun avausmaalin teki Santeri Helminen Vili Nurmen ja Aleksanteri Loukojärven syötöistä. Erän puolivälissä Eeli Haikka tasoitti ottelun 2-2, syöttäjän maalissa oli Jami Oksanen. Erän loppupuolella Sisu pääsi ylivoimalle ja hyödynsi tilanteen. Samu Peltonen iski kiekon vastustajan verkkoon, syöttöpisteet Haikalle ja Patrik Pohjanvirralle. Sisu siirtyi johtoon 3-2. Tässä vaiheessa vastustajan pelaaja otti jäähyaitiosta palan pleksiä mukaansa ja ottelu jouduttiin keskeyttämään korjauksen ajaksi. Onneksi Hakion vahtimestari hoiti homman käden käänteessä ja tauko ei venynyt juurikaan. Erätauon jälkeen pelattiin siis ensin ensimmäisen erän viimeiset neljä minuuttia ennen siirtymistä toiseen erään.

Toisen erän alussa Leevi Sarviluoma pääsi maalinteon makuun, syöttäjinä Loukojärvi ja Sisun maalivahti Santeri Kokkola. Erän puolivälissä tuli varsinainen maalisuma. Ensin maalin teki Sisun Eeli Haikka, syöttäjinä Oksanen ja Peltonen. Sitten iski vastustaja maalin ja heti perään Sisun Jami Oksanen, syöttöpisteet ottivat Peltonen ja Juuso Pakkanen. Tilanne erän puolivälissä Sisulle 6-3. Sisun Santeri Helminen taiteili Sisun 7-3 johtoon. Sen jälkeen tapahtui kummallinen episodi: vastustajan maalivahti otti kiekon kiinni ja piti sitä useita sekunteja räpylässä. Sisun pelaajat luulivat, että tuli pelikatko ja pysähtyivät. Vihellystä ei kuulunut ja maalivahti syöttikin kiekon keskialueella olevalle pelaajalle, joka pääsi läpiajoon. Pysäytykseen lähti Sisun Jami Salminen ja tilanteesta PKS sai rankkarin. Rankkari meni maaliin, tilanne Sisun hyväksy 7-4. Rankkaria ei kauaa murehdittu, kun Sisun ykköskenttä Sarviluoma-Helminen-Viitaniemi hoitivat kiekon vastustajan verkkoon.  Erätauolle lähdettiin lukemin 8-4.

Kolmas erä oli täysin Sisun hallussa ja PKS:n maalivahti Elmeri Soon venyi ilmiömäisiin torjuntoihin. Sisu teki vielä kolme maalia, maalintekijöinä olivat Eeli Haikka (Peltonen), Jami Salminen (Roni Rönkkönen, Lari Rintala) ja Patrik Pohjanvirta (Rintala, Rönkkönen). Ottelu päättyi Sisun voittoon 11-4. Sisun maalivahti Santeri Kokkola torjui ottelussa 31 laukausta ja PKS:n Elmeri Soon huikeat 94 laukausta.

Sisu johtaa kahden kierroksen jälkeen sarjaansa. Sisun sarjapelit jatkuvat ensi lauantaina Kirkkonummella.