Sisu 08 voitti Parkanossa turnauksen

8.4.2019

Lauantaiaamuna 6.4.2019 ennen yhdeksää lähti Hakiohallilta viiden auton karavaaniletka kohti Parkanoa ja XO-Metalli turnausta. Rennoissa tunnelmissa, huolimtta alkuvaiheen peräkärryn vetokoukun asentamisongelmista ja kadonneista pelureista. Ensimmäisenä vastustajana oli Hämeenkyrön Hokkarit. Ottelu lähti alkuun tasaisissa merkeissä, mutta heti pelin alkupuollella Hokkarit saivat pari helpohkoa maalia, eikä Sisu saanut peliään enää kunnolla kulkemaan. Sisun joukkueesta hienosti pelasi Härkösen Jimi, tehden Sisun kaikki maalit ja näinollen oli selkeä valinta tsemmpparipelaajaksi. Ottelu päättyi Sisun osalta karvaaseen 5 – 4 tappioon.

Tappio niskassaan Sisu siirtyi tauolle punomaan uusia juonia isäntäjoukkue PK-83: a varten. Lounaan nauttimisen ja valmennuksen tsemppaamisen myötä joukkueen tunnetila pamahti kohdalleen huoltajan selkänikamien säestyksellä. Sisun peli lähtikin kulkemaan hienosti ennakkoon kovaksi tiedettyä Parkanon joukkuetta vastaan. Sisun liike kaukalossa oli huippuluokkaa eikä isännille jätetty minkäänlaisia mahdollisuuksia. Ottelun loppupuolella jojo Reima alkoi jo kuiskuttelemaan, että maaliero riittää tiukassa lohkossa finaalipaikkaan. Peli päättyi Sisun komeaan voittoon lukemin 6 –2 ja tsempparina palkittiin Lehdon Lauri. Laurin lisäksi maalinteosta ottelussa vastasi Härkösen Jimi.

Ennen finaaliottelua oli pitkä reilun kolmen tunnin tauko. Finaalivastustajaksi Sisu sai huippuvireisen KooVee: n Tampereelta, jota vastaan ei oltu onnistuttu tekemään turnauksessa vielä maaliakaan. Kiekon tippuessa jäähän ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja jännitys oli käsin kosketeltavaa. Parkanon jäähallin kuurainen katto natisi liitoksistaan, kun huippulatautuneet joukkueet iskivät yhteen. Sisu varjeli omaa maaliaan hyvin ja aloitti maalinteon kapteeni Santeri Aholan hienolla “vanhanaikaisella”. Jatkoa seurasi kuin hurmoksessa Jimi Härkösen heilutellessa maaliverkkoa peräti viidesti ja KooVeen aiemmin ohittamaton maalivahti paiskoi turhautuneena varusteitaan. Peliajan täyttyessä olivat lukemat Sisulle 6 – 2. Hanskat ja kypärät singahtelivat ilmaan ja pitkin pohjoissatakuntalaista jääurheilupyhättöä Sisun juhliessa turnausvoittoa. Tsempparipalkinnon pokkasi Mäntylän Topi.

Hienon turnauksen päätteeksi lähti karavaani takaisin kohti Hämeenlinnaa kultamitalit kaulassa. Kolmenkulman ABC:lle pysähtyi levoton, mutta onnellinen joukkio pelureita nauttimaan Hesen antimia. Hienon päivän päätteeksi saavuttiin takaisin Hämeenlinnaan sopivasti kympin uutisille.

Minna Mäntylä, Sisu 08 rahastonhoitaja