Sisun A-nuoret nappasivat pisteet kotiin

9.3.2019

Sisun nuoret pelasivat kevään viimeisen kotiottelun Metritiski-Areenalla. Vastaan luisteli Oulunkylän Kiekko Helsingistä. Sisu hallitsi peliä ja otti kotivoiton selvin lukemin 9-4 (4-1, 1-1, 4-2).

Sisu aloitti ottelun vahvasti halliten täysin suvereenisti ensimmäistä erää. Ottelun ensimmäiset viisi minuuttia Sisu pyöritti peliä koko ajan vastustajan päädyssä tasaviisikoin. Vastustaja ei saanut peliä käännettyä Sisun päätyyn. Sisun avausmaalin ajassa 5:53 taiteli hienon yksilösuorituksen päätteeksi Roni Rönkkönen. Ottelu jatkui vauhdikkaana ja vastustaja joutui rikkomaan Sisun voimakasta prässäystä erän puolivälissä saaden peräjälkeen kolme jäähyä. Sisun ylivoima oli murskaavan tehokas. Kahden ja puolen minuutin sisään Sisu teki kolme ylivoimamaalia; Aleksanteri Loukojärvi teki kaksi maalia (syöttäjät Vili Nurmi, Jami Oksanen ja Miikka Viitaniemi) ja Miikka Viitaniemi yhden (syöttäjät Leevi Sarviluoma ja Loukojärvi). Erän loppupuolella Sisu sai turhan jäähyn liiasta pelaajamäärästä kentällä ja OKK rankaisi ylivoimalla. Erätauolle mentiin lukemissa 4-1.

Toinen erä olikin yhtä tuskaa Sisulle. Vastustaja hidasti pelitahtia ja Sisu sortui turhiin jäähyihin, joita tuli peräti neljä. Onneksi OKK:n ylivoima saatiin purettua tehokkaasti eikä ylivoimamaaleja nähty. Erän lopulla Sisu heräsi ja Iivari Joensuu teki hienon rystymaalin Pauli Lehtomurron ja Jami Oksasen syötöistä. Juhlat loppuivat lyhyeen, sillä vastustaja sai kiekon Sisun verkkoon. Erätauolle lähdettiin lukemissa 5-2.

Kolmas erä lähti vähän ripeämmin liikkeelle ja peli oli aika tasaista. Vastustaja kavensi ajassa 47:29, mikä ilmeisesti herätti Sisun ykköskentän tehot. Sisun maalin taiteili Leevi Sarviluoma Rönkkösen ja Viitaniemen syötöistä. Vastustaja iski saman tien kiekon Sisun verkkoon ja kavensi lukemiin 6-4. Sisu pääsi pelaamaan erän lopulla ylivoimaa ja näytti sen tehot: Joni Mustiala viimeisteli maalin Rönkkösen syötöstä. Sarviluoman vauhti jatkui tuloksena maali Loukojärven ja Oksasen syötöistä. Mustiala iski vielä ottelun viimeisellä minuutilla Sisun voittomaalin Rönkkösen ja Joensuun syötöistä.

Päivän pistenikkareita olivat Loukojärvi 2+2, Rönkkönen 1+3, Sarviluoma 2+1, Viitaniemi 1+3, Oksanen 0+3, Mustiala 2+0, Joensuu 1+1, Nurmi 0+1 ja Lehtomurto 0+1. Sisun maalilla torjui taitavasti Santeri Kokkola yhteensä 42 kertaa. Vastustajan maalivahdille tuli 48 torjuntaa. Sisun Roni Rönkkönen nousi sarjan pistepörssissä toiselle sijalle 22 pisteellä. Jami Oksanen on 18 pisteellä sijalla 8.

Sisulla on sarjassa jäljellä enää yksi vieraspeli, kun joukkue matkaa Oulunkylän Kiekon vieraaksi Helsinkiin 23.3.2019.