Sisu 07 taisteli voittoon Nastolassa

14.1.2019

Sisu 07 matkusti sunnuntaina Pajuhlahden urheiluopistolle kohtamaan sarjassa Pelicansin Lahdesta sekä Pelicans Heinola/Nastolan yhteisjoukkueen. Ensimmäisessä ottelussa lahtelaisia vastaan mikään ei sujunut. Sisulaisten luistelu oli tahmeaa ja ote peliin vaisu. Maalivahti Ilmari Rantakari ja puolustajat Leevi Huuskonen ja Peter Pohjanvirta pitivät joukkuetta pystyssä. Nahkean pelin voitti vastustaja selvin lukemin 8-0. Ottelussa ihmetytti lahtelaisten jatkuvat rikkomiset ja jäähyt, vaikka peli oli hallussa muutenkin.

Tauolla pukukopissa pelaajat saivat itse analysoida ottelua ja vaikuttaa seuraavan pelin kenttien koostumukseen. Energian tankkauksen ja uusien suunnitelmien myötä kaukaloon luisteli voitontahtoinen ja hyväntuulinen joukkue. Peli lähti heti sujumaan aivan eri otteella kuin ensimmäinen peli. Artur Bilan teki Sisun ensimmäisen maalin Jaanos Paajasen syötöstä kun peliä oli kulut 13 sekuntia. Ennen ensimmäistä minuuttia teki Jaanos Paajanen Sisulle toisen maalin ja ajassa 1:56 Sisu johti jo 3-0. Sisun kolmannen maalin syötti Tuomas Rekola ja viimeisteli Leevi Huuskonen. Kolmen minuutin kohdalla vastustajan pelaaja kamppasi törkeästi Huuskosen juuri kun Huuskonen oli laukomassa maalia hyökkäysalueella. Tilanne näytti todella pahalta, mutta onneksi tälli oli lievä ja pienen tauon jälkeen Huuskonen pystyi jatkamaan tehokasta peliään. Kamppaaja sai pelirangaistuksen ja joutui ulos ottelusta. Tilanne säikäytti joukkuetta ja pelin vauhti hidastui selvästi varovaisemmaksi. Pelicans käytti tilannetta hyväkseen ja teki ensimmäisessä erässä kaksi maalia. Tauolle lähdettiin Sisun johtaessa 3-2. Toisessa erässä Pelicans painosti kovasti, mutta Sisun puolustus pysyi vahvana. Huuskonen kampattiin uudelleen, mutta kaatuessaan hän pystyi syöttämään hienon syötön Jaanos Paajaselle, joka hoiti kiekon vastustajan verkkoon. Sisu voitti ottelun 4-2.

Sisu 07:n sarjaottelut jatkuvat kotiotteluissa 27.1.2019 Hakiolla.